Muutoksen kynnyksellä sitä helposti miettii, että mikä on tärkein juttu onnistumisen ja mielekkään muutosprosessin muotoutumisen kannalta. Näin on myös elämäntapamuutoksen kynnyksellä.
Mihin huomio elämäntapamuutoksessa kannattaa kiinnittää?
Pitääkö motivaation olla just eikä melkein kunnossa? No joo, halu on hyvä olla olemassa, koska ”pitäisi”-osaston ajatukset eivät usein pysyvästi motivoi, mutta motivaatio elää ajassa ja todennäköisesti vahvistuu prosessin myötä silloin kun homma toimii. En siis sanoisi, että motivaatio ennalta on tärkeintä.

No entä elämäntilanne, pitääkö hetken olla juuri oikea? Onko mahdollista, että homma menee vinoon, jos hetki ei ole oikea? On toki niin, että isoja muutoksia ei ehkä kannata hakea elämään kaikkia samaan aikaan. Jokainen muutosprosessi vaatii tilaa ja aikaa, joten voi olla, että joskus elämäntapamuutoksen aloittamista kannattaa ehkä hieman odottaa. Mutta sitten toisaalta, samoin kuin muissa tärkeissä asioissa elämässä, tiedämmekö oikeastaan koskaan onko hetki oikea ennen kuin ryhdymme toimeen? Ehkä hetkestä tulee oikea? Ja silloinkin, kun onnistumista muutoksessa selitetään jälkikäteen sillä, että hetki oli oikea, oliko se sitä vain siksi, että se muodostui prosessin myötä oikeaksi?
No entäs se paljon puhuttu epämukavuusalue? Onko muutoksen onnistuminen kiinni siitä, kuinka rohkeasti on valmis menemään omille rajoilleen ja puskea niitä myös silloin, kun prosessiin liittyy epävarmuutta tai hankalia reunatunteita? Varmasti se joissakin vaiheissa muutosprosessia on tärkeää, mutta oikeasti jos muutoksen tekeminen tuntuu koko ajan epämukavalta ja pelottavalta, ei se todennäköisesti kestä pitkään.
Katse voimavaroihin
Kaikilla näillä ja monella muullakin asialla on osansa elämäntapamuutoksessa, mutta ajattelen että mikään niistä ei kuitenkaan ole varsinainen show-stopper.
Ei, tärkein neuvoni oman kokemukseni mukaan elämäntapamuutosprosessin mielekkyyden ja omien, itselle merkityksellisten tavoitteiden saavuttamisen varmistamiseksi on:
Sopeuta, älä optimoi.
Tämä tarkoittaa voimavarojen arviointia ja oman toiminnan ja muutoksen sopeuttamista niihin. Mikään ei ole tärkeämpää.
Vaikka into muutoksen alkumetreillä on usein suuri ja siitä on eittämättä apua prosessin varrella, saattaa se joskus suhteutua hieman väärin omiin voimavaroihin. Olennaista ei ole etsiä parhainta mahdollista liikuntasuunnitelmaa tai ruokavaliota ja pyrkiä optimoimaan omaa tekemistään. Olennaista on se, että osaat sopeuttaa tekemistä omaan elämääsi ja arkeesi sopivaksi.

Nykyaika on täynnä optimointia ja ajankäytön ja hyödyn maksimointia. Joskus asioiden niputtaminen voi olla hyödyllistä ja jopa kekseliästä ajankäyttöä. Liian usein pyrimme kuitenkin optimoimaan, eli saamaan tehtyä mahdollisimman paljon mahdollisimman hyvin, kompromissaamatta mitään.
Tämä on kyllä toimiva resepti. Nimittäin loppuun palamiseen.
Jaksamisen ja muutosprosessin kannalta ihan olennaista on sopeuttaa tekemistä omiin voimavaroihin. Sen sijaan, että mietit sitä mikä olisi optimaalisin määrä vaikkapa liikuntaa, palautumista tai harrastusaikaa, kannustan funtsimaan mitkä ovat sopivimpia juttuja just sun elämään.
Miksi? Koska ne asiat, jotka sopivat elämääsi, myös toteutuvat todennäköisemmin.
Ja toteutunut on aina täydellistä parempi.
